Lekkeri Ry oli legenda jo syntyessään

Omatoiminen kansalaisaktiivisuus on useimmiten hyvä asia. Oli kyse sitten urheilusta. kulttuurista tai muusta ihmisiä yhdistävästä ja elämänlaatua parantavasta toiminnasta. Jäsenistön elämänlaatuun kiinnittää huomiota myös Alavutelainen Lekkeri Ry.

Alunperin soittoharrastuksen ympärille kehittynyt yhteisö järjestäytyi vuonna 2001 yhdistykseksi ja on siitä lähtien pitänyt yllä harrastustiloja jäseniä varten. Ehkäpä Suomen parhaan bändikämpän lisäksi Lekkerillä on tarjota jäsenistölleen myös valokuvauspimiö, muutama tietokone sekä Playstation pelaamista varten, viihtyisät oleskelutilat sohvineen, sekä nykyaikaiset keittiötilat.

Musiikin harrastajat ovat edelleen Lekkerin kantava voima. Yhdistyksen jäsenet ovat lainanneet henkilökohtaiset soittovälineet yhteiseen käyttöön. Näin on saatu yhdistyksen tiloissa harjoitteleville muusikonretkuille välineistö, johon yksittäisillä henkilöillä tai ryhmillä olisi harvoin varaa. Musiikkitoiminnan tarpeisiin on lähitulevaisuudessa tarkoitus kehittää myös pienimuotoinen äänitysstudio jäsenten ja ympäristön iloksi ja hyödyksi.

Lekkeri Ry on kunnostautunut myös urheilun saralla. Tästä kertoo karua totuuttaan Alavuden seudulla tunnettu (ja pelätty) puulaakijalkapallojoukkue FC Venceremos. Joukkueen tasosta kertoo ehkä parhaiten se tosiasia, ettei se ole monivuotisen olemassaolonsa aikana voittanut ainuttakaan ottelua. -Ja toisaalta hyvä niin, sillä joukkueen valmentaja-pelaaja On-Off:ia odottaa erottaminen välittömästi, jos yksikin ottelu voitetaan. Lisäksi Lekkeriläisten ajatusmaailmaan perehtymättömien keskuudessa on herättänyt suunnatonta hilpeyttä itsekehitetty hiekka-golf, jossa ei greeniä tunneta, vaan pelikenttänä on hiekkamonttunakin toimiva browni. Tulevaisuus Lekkerillä on avoin, kuten mielikin.. Harrastusryhmiä muotoutuu lisää ja vain mielikuvitus on rajana.